SAK hyväksyi työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannen vuoden palkat

15.6.2015

SAK hyväksyi työllisyys- ja kasvusopimuksen kolmannen vuoden palkat

15.06.2015 12:05

SAK:n hallitus on hyväksynyt neuvottelutuloksen työllisyys- ja kasvusopimuksen (tyka) kolmannen vuoden palkankorotuksista.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Lyly korostaa, että huolehtimalla euromääräisestä palkkaratkaisusta painotetaan pieni- ja keskituloisten ostovoimaa.

– Käytännössä euromääräinen palkankorotus tulee alle 3 720 euroa kuukaudessa ansaitseville. Tämän ylittäviin palkkoihin korotus lasketaan prosenteissa. Sipilän hallitus on jo ilmoittanut alentavansa pieni- ja keskituloisten verotusta, kun työmarkkinajärjestöt neuvottelivat sopimuksen kolmannen vuoden. Palkankorotus ja hallituksen toivottavasti toteuttamat veroratkaisut turvaavat yhdessä pieni- ja keskituloisten ostovoimaa.

Lyly painottaa, että nyt sovitulla ratkaisulla SAK:laiset palkansaajat ovat jo ottaneet askeleen maan hallituksen esittämiin taloustalkoisiin hyväksymällä sen.

– Tämä on syytä muistaa myös mahdollisissa jatkokeskusteluissa.

Kaikille palkansaajille maksettava yleiskorotus nostaa palkkoja kuukaudessa 16 euroa tai vähintään 0,43 prosenttia.

Lyly muistuttaa, että työttömyys ei osoita juurikaan vähenemisen merkkejä, ja SAK haluaa turvata sopimuksessa myös työttömien aseman.

– ¬¬Haluamme huolehtia työttömistä ja varmistaa työttömyysturvan rahoituksen. Ilman työtä oli huhtikuussa työministeriön mukaan 338 600 ihmistä, eikä työttömyyden odoteta laskevan ensi vuonna kuin vähän. Siksi sekä palkansaajien että työnantajien puoliksi maksama työttömyysvakuutusmaksu nousee kummallakin 0,5 prosenttiyksikköä.

SAK:n hallitus tähdentää, että se ei edelleenkään hyväksy maan hallituksen kaavailemaa työttömyysturvan leikkausta.

Työmarkkinoiden keskusjärjestöt allekirjoittivat lokakuussa 2013 työllisyys- ja kasvusopimuksen . Sopimus päättyy 2016–2017 vuodenvaihteessa. Työllisyys- ja kasvusopimuksen piirissä on yli 90 prosenttia eli noin 2 miljoonaa palkansaajaa.

Auto- ja Kuljetusalan AKT ja Merimiesunioni äänestivät sopimuksen hyväksymistä vastaan.

Kalvosarja työllisyys- ja kasvusopimuksen toisen jakson palkankorotusten vaikutuksista ostovoimaan

Lisätiedot
Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestön puheenjohtaja Lauri Lyly. Kommenttipyynnöt viestintäpäällikkö Jaana Pohja, puh. 040 554 4036.