Sosiaali- ja terveysalojen ammatillinen kärkihanke 2015 - 2017 Osaavaa voimaa hankkeen ensimmäisen vuoden painopisteinä ovat henkilökohtaiset avustajat, hoiva-avustajat ja kehitysvamma-ala. Näille aloille on luotu omat ammattialasivut, joilla on tietoa tapahtumista ja jäsentilaisuuksista. Tavoitteemme on, että vuoden 2015 lopussa - Mahdollisimman moni henkilökohtainen avustaja on työehtosopimuksen ja edunvalvonnan piirissä
- Avustavalle henkilökunnalle on valmisteltu ammatillinen koulutus yhteistyössä ammatillisten oppilaitosten ja työnantajien kanssa
- Vaikutettu ammatilliseen lainsäädäntöön kuten vammaispalvelulakiin
- Vaikutettu sote-järjestämislakiin ja järjestämissopimuksiin
- JHL:n ammatillinen toiminta on vahvistunut mm. perustamalla uusia ammatillisia alueellisia verkostoja
- Hanke on ollut vahvasti esillä lehdissä, netissä ja somessa
- Alojen työhyvinvointia on vahvistettu
- Mukana ovat olleet innostuneet aktiivit ja yhdistykset kautta maan
- Koulutiedottaminen aktiivista - opiskelijajäsenet liittyvät paikallisiin yhdistyksiin
Sote-festarit Helsingissä lokakuussa Kuka on Vuoden hoitaja? JHL on jälleen hakenut Vuoden hoitajaa 2015. Tällä kertaa haettiin osaavaa tekijää kehitysvamma-alalta, hoiva-avustajista ja henkilökohtaisista avustajista. Ehdotuksia voitiin tehdä 13.3.2015 saakka. Voittaja julkistetaan Tervesos-messuilla 6.-7.5.2015 Näitä on tulossa: Tammikuussa - Kysely kehitysvamma-alan jäsenille
- Selvitys henkilökohtaisille avustajille
- JHL on mukana vammaispalvelujen neuvottelupäivillä 29.-30.1. Helsingissä
- Osaavaa voimaa -juliste on ilmestynyt
- Henkilökohtaisille avustajille oma ammattialaverkosto pääkaupunkiseudulle sekä Itä-Suomeen
Helmikuussa - Henkilökohtaisten avustajien jäsentilaisuus 11.2. klo 17.00 Oulussa
- Osaavaa voimaa -t-paita tulee JHL-shoppiin
Maaliskuussa - Pirkanmaan Osaavaa voimaa -jäsentilaisuus sote-ammattilaisille 11.3. klo 17.30-19.30 Koskikadun Cumuluksessa
- Lisätietoja kutsusta, joka sisältää ilmoittautumislinkin. Muista ilmoittautua 20.2. mennessä
|